Yhdistyksen kevätkokous pidettiin Perttulan Rientolassa lauantaina 20.3.2010 klo 16:15 alkaen. Paikalla oli 17 jäsentä. Kokouksen pöytäkirja on ladattavissa tästä.
Iltaa Perttulassa jatkettiin viiden bändin voimin Pelmuutus kevätjuhlalla.
Illan avasi erityisesti vain tätä tilaisuutta varten kasattu "The Yllätysesiintyjä" soittaen mallikkaasti vanhoja rock klassikoita. Toisena bändinä lavalle nousi Tuusulalainen Bottoms Up soittaen sekä ulkomaisia, että kotimaisia cover kappaleita. Nurmijärveläiset The Mieli Sairaala sekä The Fatal Error olivat vuorossa seuraavina. The Mieli Sairaala keskittyi omaan rock-n-blues tuotantoonsa, kun taasen The Fatal Error soitti mallikkaan varmasti sekä tyylilleen uskollisesti classic rock kappaleita. Viimeisenä lavalle nousi Helsinkiläinen New-Punk ihme Pyhät Tepot vetäen energisen lavashowlla höystetyn settinsä.
Juhlaväkeä paikalla oli yhteensä reilusti yli sata henkeä, enemmänkin olisi Rientolan saliin toki mahtunut. Tunnelma oli hyvä, eikä järjestyshäiriöitä ollut.
Yhdistys sekä Pelmuutuksen järjestelytoimikunta kiittää kaikkia juhlimassa olleita, niin järjestäjiä, järjestysmiehiä, bändejä kuin itse vieraitakin. Näin saatiin ensimmäinen yhdistyksen toimintavuosi hienosti pakettiin!
Ensi vuonna toki Pelmuutetaan taas ja samoilla linjoilla jatkettaneen edelleen.
Seuraava yhdistyksen suunniteltu tapahtuma on kesäjuhla, jonka pitopaikka on vielä tätä kirjoittaessa avoin. Viime vuotinen kesäjuhla pidettiin ravintolalaiva Wäiskissä Helsingissä.
- Yhdistykselle varasto ympärivuotiselle vuokralle - 23/06/2010 14:28
- Hallituksen kokous 22.06.2010 - 23/06/2010 04:17
- Harjoitustilat siirtyvät Pommisuojaklubille kesäkaudeksi - 06/06/2010 10:43
- Peräkorven talkoot lauantaina 5.6 klo 12:00 - 16:00 - 18/05/2010 11:15
- Artikkeleita Pelmuutuksesta Nurmijärven Uutisissa - 25/03/2010 16:56
- Hallituksen kokous 19.03.2010 - 19/03/2010 19:43
- Artikkeli Pelmuutuksesta, sekä yhdistyksestä Nurmijärven Uutisissa - 14/03/2010 17:13
- Artikkeli Pelmuutuksesta, sekä yhdistyksestä Nurmijärven Vartti lehdessä - 10/03/2010 17:05
- Pyhät Tepot esiintymään Pelmuutus kevätjuhlaan! - 03/03/2010 17:27
- Hallituksen kokous 02.03.2010 - 02/03/2010 20:57
- Yhdistys mukana toteuttamassa Radio Hamin lähetystä Räyskälässä - 07/07/2010 13:55
- Harjoitustilat siirtyvät Pommisuojaklubille kesäkaudeksi - 06/06/2010 10:43
- Yhdistyksen syyskokous ja pikkujoulubileet pidettiin Hyvinkäällä - 08/12/2019 09:17
- Yhdistyksen kevättalkoot peräkorvessa 26.5 - 21/05/2012 18:37
- Uusi soittotila ja varasto käyttöön - 15/09/2011 09:39
- Pelmuutus. Yhdistyksen kevätkokous sekä kevätjuhla Rientolassa 20.3.2010 - 21/02/2010 12:52 - Read 9034 times
- Soittajien juhannus. 4:n bändin bileet Hyvinkäällä - 10/01/2012 14:19 - Read 3738 times
- Pelmuutus. Yhdistyksen kevätkokous sekä kevätjuhla Klaukkalan Roinelassa 26.3.2011 - 11/01/2011 18:19 - Read 3737 times
- Soittajien Juhannus keräsi kansaa Hyvinkäälle - 06/02/2012 10:40 - Read 2803 times
- Kevätjuhla Pelmuutus ja yhdistyksen kevätkokous Nurmijärvellä 24.5.2014. - 09/05/2014 09:22 - Read 2763 times
- Yhdistyksen syyskokous ja pikkujoulubileet pidettiin Hyvinkäällä - 08/12/2019 09:17
- Yhdistyksen syyskokous ja pikkujoulujamit pidettiin Hyvinkäällä - 03/12/2018 09:17
- Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 12.5.2018. - 12/05/2018 12:26
- Hallituksen kokous 5-2017 / yhdistyksen syyskokous ja pikkujoulujamit pidettiin treenikämpällä - 25/11/2017 09:17
- Yhdistyksen syyskokous, syystalkoot ja pikkujoulujamit - 31/10/2017 08:28